C4b69989 3121 4590 9f6f 3ea0149261ac

Tinkimättömän kyberturvallista videoviestintää inhimillisellä otteella

Organisaatioiden toiminnassa ja ihmisten välisessä kanssakäymisessä viestintä ja sen luotettavuus ovat keskeisiä elementtejä. Dream Broker vastaa tähän tarpeeseen kyberturvallisella videoviestintäohjelmistollaan, jonka kehittäminen, myyminen ja toimittaminen sadoille organisaatioasiakkaille onnistuu vain omistautuneiden, osaavien ja hyväntahtoisten ihmisten voimin.

D

ream Brokerin lähtökohtana on asiakas- ja arvolähtöinen toiminta. Heidän kehittämiensä ohjelmistotuotteiden on synnytettävä asiakkaille aitoa arvoa ja täytettävä todellisia tarpeita. Myös työntekijöille halutaan antaa onnistumisen kokemuksia ja mahdollisuus tehdä rauhassa maailmanluokan laatua. ”Haluamme löytää meille töihin henkilöitä, jotka haluavat tehdä tätä todella tinkimättömästi, pitkäjänteisesti ja huolellisesti. Laatu lähtee ihmisistä”, teknologiajohtaja Sami Siekkinen toteaa.

Sen lisäksi, että Dream Broker panostaa omien alojensa syväosaajiin, kutsuvat he säännöllisesti myös ulkopuolisia toimijoita käymään läpi ohjelmistokoodiaan sekä siihen liittyviä prosesseja ja dokumentaatiota. ”Asiakasarvo kulkee käsi kädessä kyberturvallisuuden kanssa. Niiden on oltava tasapainossa niin, että ohjelmistolla saa tehtyä ja viestittyä haluamiaan asioita järkevästi, mutta tietoturva ja yksityisyys eivät saa missään vaiheessa vaarantua. Osatakseen sovittaa tähän myös asiakkaiden tarpeet ja toiveet, tulee asiakkaat tuntea syvällisesti ja heidän kanssaan tulee käyttää säännöllisesti aikaa. Juuri näin me toimimme”, teknologiasta ja asiakkuuksista vastaava johtaja Ville Pellinen jatkaa.

Tällä hetkellä Dream Brokerilla on markkinoilla pilvipalveluna toimiva Dream Broker Studio ja tulevaisuudessa on tarkoitus esitellä myös uusia tuotteita. Uusia teknologioita ja mahdollisuuksia tutkitaan koko ajan, mikä vaatii työntekijöiltä vankkaa tietojenkäsittelytieteen pohjaa sekä ajan hermolla pysymistä. Lisäksi on oltava syvällisesti perillä käytössä olevista teknologioista, tietoinen alati ilmaantuvista uhista sekä hereillä uusimmista teknologioista.

”Koulutamme henkilöstöämme jatkuvasti tietoturvasta ja pidämme tarkasti silmällä, mitä maailmalla tapahtuu. Oma sisäinen viestintämmekin perustuu paljolti omalla ohjelmistollamme tehtyihin ja jaettuihin, suojattuihin videoviesteihin, joilla välitämme nopeasti tietoa henkilöstöllemme”, Siekkinen kertoo.

"Asiakasarvo kulkee käsi kädessä kyberturvallisuuden kanssa"

Kyberturvallisuus erottavana kilpailukykytekijänä

Dream Brokerille kyber- ja tietoturvallisuus on tietoinen ja pitkäjänteisesti rakennettu kilpailuetu. ”Kyberturvallisuus ja yksityisyyden suoja pitää määritellä selkeästi, sitoa standardeihin ja lainsäädäntöön, joista EU:n yleinen tietosuoja-asetus GDPR on yksi hyvä esimerkki lainsäädännön yhtenäistämisestä”, linjaa toimitusjohtaja Mika Ahokas. Dream Broker Studio ylittääkin GDPR-lainsäädännön vaatimukset. Menemällä trendisanojen, kuten ”kyberturvallisuus” tai ”digitalisaatio” taakse on suorastaan vastuutonta ja vaarallista kehittää ja toimittaa ohjelmistoja. Vain menemällä pintaa syvemmälle voi todella ymmärtää näitä ilmiöitä ja kehittää kilpailukykyisiä ratkaisuja niiden pohjalta.

”Ohjelmistotoimittajien tulisi ryhdistäytyä ja ottaa liiketoimintaeettisyys paremmin huomioon. Mainonta ei voi perustua tyhjiin korulauseisiin. Kyberturvallisuuden täytyy olla jonkin kolmannen osapuolen veri oima ja läpäistä koko organisaatio sekä kaikki prosessit. Meillä kyberturvallisuus otetaan huomioon päivittäisellä tasolla niin myynnissä kuin ohjelmiston kehittämisessä ja tuotannossa, mukaan lukien sopimukset ja kansainvälinen lainsäädäntö", Ahokas kertoo.

Dream Brokerin videopalvelu sijaitsee yrityksen omassa tuotantoympäristössä korkean turvallisuustason serti oiduissa konesaleissa Suomessa. Ahokas korostaakin yrityksen suomalaisuutta ja aikomusta pysyä myös tulevaisuudessa sellaisena.

”Haluamme tarjota esimerkin siitä, että yritys voi toimia Suomessa eikä osaamisen ja omistuksen tarvitse valua ulkomaille. Rakennamme suomalaisilla juurilla kansainvälistä menestystarinaa. Suomi on kiistatta turvallinen ja riippumaton sekä matalan poliittisen riskin maa ja täältä on hyvä tarjota kyberturvallista luotettavaa ratkaisua niin kansallisille kuin globaaleille asiakkaille monikansallisen tiimimme voimin”, Ahokas tiivistää.

Dream Broker Studion avulla kuka tahansa voi toteuttaa laadukasta videoviestintää aina ideasta videon julkaisuun. Ohjelmistossa pystytään yhdistelemään ja editoimaan videoita ja tuottamaan monenlaista materiaalia eri viestintätarpeisiin. Se on myös kommunikaatio- ja julkaisukanava, joka korvaa parhaimmillaan monimutkaisia ja raskaita intranet- järjestelmiä tai pitkiä sähköpostiketjuja.

”Koko viestinnän työnkulun pystyy toteuttamaan ilman edistynyttä teknistä osaamista. Dream Broker Studio on tarkoitettu kaikkien organisaatiossa työskentelevien työkalupakkiin ja auttaa tekemään hyviä videosisältöjä helposti ja kyberturvallisesti”, Pellinen sanoo. ”Video on toiseksi paras viestintäkanava kasvokkain tapahtuvan viestinnän jälkeen. Se on tehokkaampi ja inhimillisempi vaihtoehto tyypillisille organisaatioiden käytössä oleville viestintäratkaisuille”, Ahokas täydentää.

Kehittääkseen laajenevaa tarjontaa kasvaviin asiakastarpeisiin ja kansainvälisille markkinoille, Dream Broker etsii joukkoonsa ammattilaisia, joiden kanssa on mahdollista tuoda kyberturvallinen ja yksityisyyttä kunnioittava videoviestintä lopulta kaikkien ulottuville.

DREAM BROKER

  • Suomalainen online-video-ohjelmistoyritys
  • Perustettu 2007
  • Työllistää yli 100 henkilöä kuudessa maassa
  • Suomessa toimistot Helsingissä ja Turussa
  • Yli 800 asiakasta, joiden joukossa monia globaaleja yrityksiä
Lue lisää: dreambroker.com

Mainos